Sitemap

Kuinka keho toimii

Nesteen matka halki elimistön on sekä pitkä että jännittävä. Oletetaan, että otat kulauksen vettä. Suusi kostuu ja nieleminen tuntuu mukavalta. (Ellei suusi sitten ole täynnä hammastahnaa, jolloin syljet veden ulos).

Kuinka vedestä tulee virtsaa

Jos päätät niellä, vesi kulkee alas kurkustasi, kurkunkannen ohi, joka sulkeutuu estääkseen veden pääsyn keuhkoihin. Vesi jatkaa alas ruokatorven läpi vatsaan.

Vatsa

The water

Vatsassasi vettä tarvitaan ruoan käsittelemiseen ja sulatukseen. Kehosi ei ole vielä imenyt yhtään vettä. Ainoastaan janosi on todennäköisesti sammunut ja syljen määrä on lisääntynyt. Vesi ja ruoka sekoittuvat taikinaksi ja kulkeutuvat suolistoosi.

Ohutsuoli

Ohutsuolessa kehosi alkaa imeä nestettä samoin kuin vitamiineja ja ravintoaineita taikinasta. Nämä ravintoaineet imeytyvät veren ansiota ja ne kuljetetaan kehosi kaikkiin soluihin. Ohutsuolessa ruoka pilkkoutuu ja sotkeutuu niin tarkkaan, ettei se ole enää kiinteää, vaan näyttää paremminkin taikinalta. Jonkin ajan kuluttua tämä taikina jättää ohutsuolen ja jatkaa matkaansa eteenpäin paksusuoleen.

Paksusuoli

Paksusuolen tehtävä on imeä niin paljon nestettä kuin mahdollista tästä ohuesta taikinasta, jotta kehosi voi käyttää nestettä hyväkseen ja saavuttaa kunnollisen nestetasapainon. Tämä on tärkeää, sillä 60% kehostasi on vettä.

Munuaiset ja rakko

Paksusuolen verisuonet imevät juomasi nesteen ja veri kuljettaa sen munuaisiin. Munuaisissa veri puhdistuu ja vesi muuttuu virtsaksi, joka kulkee virtsajohtimien kautta rakkoosi. Kun rakossa on noin 2 - 4 dl virtsaa, käyt yleensä vessassa tyhjentämässä rakkosi.